// Sisältö
Keväällä 2025 NASAn insinöörit herättivät henkiin potkurit, joita oli pidetty kuolleina 21 vuotta. Kukaan heistä ei päässyt niitä lähemmäs kuin 25 miljardin kilometrin (15,5 miljardin mailin) päähän. Komento oli perillä lähes vuorokaudessa, ja vastaus kulki takaisin yhtä kauan. Kone on Voyager 1. Se on 49-vuotias, ja sitä korjataan yhä.
Marraskuun 18. päivänä 2026 Voyager 1 on 25,9 miljardin kilometrin (16,1 miljardin mailin) etäisyydellä Maasta. Se on yksi valovuorokausi: antenniemme lähettämä radiosignaali tarvitsee täydet 24 tuntia perille. Mikään ihmisen tekemä esine ei ole koskaan ollut näin kaukana, kuten NASA huomauttaa . Pelkkä ”kuuletko minua?” kulkee perille vuorokauden, ja vastaus palaa toisen.
Vuorokausi yhtä puhelua kohden
Valovuorokausi mittaa matkaa, ei aikaa. Se on matka, jonka valo kulkee 24 tunnissa: 25 902 068 356 km. Kuuhun valo ehtii 1,3 sekunnissa; Artemis II:n miehistö matkasi sinne noin kolme päivää.
// Kuinka kauan signaali kulkee
Voyager 1:n kaksoisaluksen Voyager 2:n reitti on toinen, ja se saavuttaa yhden valovuorokauden rajan vasta marraskuussa 2035.
Jääkaapin lamppu
Voyager 1:n lähetin tuottaa noin 23 wattia. JPL, NASAn laboratorio, joka johtaa tehtävää, vertasi sitä aikanaan jääkaapin sisällä palavaan lamppuun. Siihen mennessä kun hehku saavuttaa Maan, se on heikentynyt alle miljardisosaan miljardisosawatista. Vuonna 2013 mittaustiedot tulivat alas noin 160 bitin sekuntivauhtia. Sillä nopeudella yhden älypuhelinkuvan lataaminen kestäisi yli vuorokauden.
Siksi vain NASAn Deep Space Networkin jättimäiset lautasantennit kuulevat näin heikon kuiskauksen. Ja koko verkosta vain yksi antenni pystyy puhumaan takaisin: DSS-43, 70-metrinen lautanen Canberran lähellä Australiassa. Se oli pois käytöstä päivitystöiden vuoksi toukokuusta 2025 helmikuuhun 2026, ja sinä aikana tiimi tavoitti luotaimet vain lyhyinä jaksoina elo- ja joulukuussa, kun lautanen palasi hetkeksi käyttöön.
Sokkokorjaus, 45 tuntia edestakaisin
Marraskuun 14. päivänä 2023 Voyager 1 lakkasi puhumasta järkeä. Se totteli yhä komentoja, mutta raporttien sijaan itsestään ja ympäristöstään se lähetti takaisin lukukelvotonta bittivirtaa. Maaliskuun alussa 2024 insinöörit lähettivät sille ”poke”-komennon: pyynnön lukea ulos yhden sen kolmesta ohjaustietokoneesta muisti, sen, joka paketoi datan ennen lähetystä. Tuo lukema paljasti syyn . Noin 3 prosenttia muistista oli vioittunut, todennäköisimmin koska yksi siru oli pettänyt ja vienyt osan ohjelmistosta mukanaan. Miksi, sitä ei tiedä kukaan tarkalleen. Ehkä avaruudesta tullut energinen hiukkanen osui siruun. Ehkä se oli yksinkertaisesti kulunut loppuun 46 vuodessa.
Sirua ei voi vaihtaa näin kaukana, eikä yksikään vapaa muistilohko ollut tarpeeksi suuri koko kadonneelle koodille. Niinpä tiimi pilkkoi koodin osiin ja ripotteli ne muistin eri kolkkiin. Kuvittele kirja, josta on revitty yksi luku eikä tyhjiä sivuja ole peräkkäin jäljellä: painat luvun uudelleen paloina vapaille sivuille ja korjaat sitten kaikki ”katso sivu N” -viittaukset, ettei lukija eksy. Ensimmäinen erä lähti matkaan 18. huhtikuuta 2024. Kun yhteen suuntaan meni 22,5 tuntia, vastaus saapui 20. huhtikuuta: ensimmäinen luettava kuntoraportti viiteen kuukauteen. Toukokuussa luotain alkoi taas lähettää tieteellistä dataa.
Lähetin, joka oli hiljaa vuodesta 1981
Lokakuussa 2024 insinöörit pyysivät Voyager 1:tä kytkemään päälle yhden lämmittimistään. Virtaa olisi pitänyt riittää, mutta vikasuojajärjestelmä laukesi. Kun luotain ottaa liikaa tehoa, järjestelmä sammuttaa kaiken ei-välttämättömän. Ensin se laski tiedonsiirtonopeutta, sitten sammutti päälähettimen ja siirtyi varalähettimeen. Voyager 1 ei ollut puhunut Maalle sillä vuoden 1981 jälkeen, ja sen signaali on paljon heikompi. Tiimi ei ollut varma, kuuluisiko se tältä etäisyydeltä lainkaan. Antennit poimivat sen silti, ja marraskuun loppuun mennessä luotain toimi taas normaalisti.
Potkurit, jotka olivat kuolleet 21 vuotta
Voyagerin antennin täytyy pysyä suunnattuna Maahan, joten luotain lukitsee katseensa opastähteen ja korjaa asentoaan pienillä potkureilla. Voyager 1:n ensisijaiset rullapotkurit lakkasivat toimimasta vuonna 2004, kun kahdelta niiden tarvitsemalta pieneltä lämmittimeltä katosi virta. Vika todettiin korjaamattomaksi, ja tiimi siirtyi varapotkurisarjaan. Tehtäväpäällikkö Kareem Badaruddin sanoi asian näin: tuolloin tuskin kukaan uskoi Voyagerien jatkavan vielä 20 vuotta. Tehtävän propulsiopäällikkö Todd Barber muistelee:
Näitä potkureita pidettiin kuolleina. Ja se oli perusteltu johtopäätös.
Vuoteen 2025 mennessä ponneaineen jäämiä oli kertynyt varapotkurien polttoaineputkiin, ja ne saattoivat tukkeutua jo syksyllä. Insinöörit epäilivät, ettei vanhoja lämmittimiä ollut koskaan oikeasti rikottu. Virtapiirin häiriö oli ehkä vain heittänyt kytkimen väärään asentoon. Tämän idean testaaminen oli riskialtista. Jos luotain ajautuisi testin aikana liian kauas opastähdestä, potkurit laukeaisivat itsestään, ja niiden sytyttäminen kylmillä lämmittimillä voisi aiheuttaa pienen räjähdyksen.
Komennot lähtivät matkaan 20. maaliskuuta 2025 . Ne kulkivat luotaimelle yli 23 tuntia. Sitten tieto tapahtuneesta kulki takaisin yli 23 tuntia. Kun se saapui, ensimmäiset 20 minuuttia näyttivät lämmittimien lämpötilojen nousevan jyrkästi. Se oli toiminut. Insinöörit juhlivat jotain, mikä oli tapahtunut tuolla ulkona lähes vuorokautta aiemmin. ”Se oli niin upea hetki”, Barber sanoi. Aikataulu oli tiukka. Kuusi viikkoa myöhemmin DSS-43, ainoa antenni, joka voi lähettää Voyagerille komentoja, meni pois käytöstä päivitystöiden ajaksi.
Neljä wattia vuodessa
Aluksen sähkö tulee radioisotooppigeneraattoreista, jotka muuttavat hajoavan plutoniumin lämmön sähköksi. Kumpikin luotain menettää noin 4 wattia vuodessa, suunnilleen kuudesosan siitä, minkä 23 watin ”jääkaappilamppu”-lähetin tuottaa, joten tiimi sammuttaa instrumentteja yksi kerrallaan vuosia sitten sovitun listan mukaan.
Kamerat menivät ensin. Helmikuun 14. päivänä 1990 Voyager 1 otti aurinkokunnasta ”perhekuvan”, ja yhdessä ruudussa Maa vei noin yhden pikselin. Se on kuuluisa Pale Blue Dot. Kolmekymmentäneljä minuuttia myöhemmin kamerat sammutettiin lopullisesti virran säästämiseksi pitkää matkaa varten.
Huhtikuun 17. päivänä 2026 tiimi sammutti Voyager 1:n instrumentin , joka havaitsi varattuja hiukkasia ja oli toiminut lähes keskeytyksettä lähdöstä 1977 lähtien.
Kymmenestä tieteellisestä instrumentista luotaimella on nyt kaksi jäljellä : magnetometri ja plasma-aaltoanturi.
Projektipäällikkö Suzanne Dodd sanoi asian suoraan vuonna 2025: ilman sammutuksia luotaimilla olisi todennäköisesti virtaa enää muutamaksi kuukaudeksi. Säästöillä ainakin yksi instrumentti voisi pysyä toiminnassa 2030-luvulle. Puolen vuosisadan jälkeen syvässä avaruudessa kukaan ei lupaa mitään.
Kysymys eilisestä
Voyager 1 liikkuu lähes 61 000 km/h nopeudella kohti Gliese 445 -tähteä. Noin 40 000 vuoden kuluttua se ohittaa sen 1,7 valovuoden päästä. Sen generaattorit ovat jäähtyneet kauan ennen sitä.
Ed Stone johti Voyagerin tiedettä puoli vuosisataa ja kuoli vuonna 2024. Hän sanoi , että Voyagerien kanssa jokainen päivä on löytöjen päivä. Marraskuun 18. päivästä alkaen jokainen niistä päivistä tavoittaa Maan täyden vuorokauden myöhässä. Tiimi saa tietää uudesta viasta aikaisintaan vuorokauden sen jälkeen, kun se on sattunut, ja korjaus tarvitsee vielä toisen vuorokauden perille. Yksi kysymys ja yksi vastaus vievät kaksi päivää. Sellaiselta jokainen korjaus näyttää tästä lähtien.
