Hän teki pyöräilijöistä nopeampia. Nyt hän ompelee heidän housuihinsa ilmatyynyjä

Pari kuukautta ennen elokuuta 2019 belgialainen insinööri Bert Celis piti tuulitunnelissaan nuorta ajajaa nimeltä Bjorg Lambrecht . Hänen laboratorionsa kannalta se oli arkista työtä: etsiä asento ja varusteet, joilla ajaja säästää muutaman watin. Sitten, 5. elokuuta, Tour de Pologne -kilpailun kolmannella etapilla 22-vuotias Lambrecht ajoi ulos tieltä ja törmäsi betoniseen rumpuun. Häntä ei voitu pelastaa.

”Mietin, miksi pyöräilijöillä on kypärän lisäksi edelleen niin vähän suojaa”, Celis muistelee . Lokakuussa 2026 hänen vastauksensa pääsi TIME-lehden vuoden parhaiden keksintöjen listalle . Se on noin puoli kiloa painava ilmatyyny, joka piilee pyöräilyhousujen olkaimissa ja aukeaa 100 millisekunnissa. Tarinan oudoin kohta on kuitenkin toinen. Mies, joka on koko uransa vähentänyt ajajien grammoja ja watteja, haluaa nyt ripustaa heille lisäpainoa. Ja hän väittää, ettei kello huomaa sitä. Päättääkseen, milloin laukaista, ilmatyyny opetettiin belgialaisen uutistoimiston ylläpitämällä arkistolla, joka koostuu muiden ihmisten kaatumisista.

Wattien kirjanpitäjä

Celis on koulutukseltaan insinööri ja ammatiltaan aerodynamiikan asiantuntija. Hän perusti yhdessä muiden kanssa Flanders Bike Valleyn, tuulitunnelin ympärille rakennetun flaamilaisen pyöräilylaboratorion, ja on tehnyt töitä monien ammattilaistallien kanssa.

Työ muistuttaa kirjanpitoa. Ajaja istuu pyörällä ilmavirrassa, anturit mittaavat ilmanvastusta, ja insinöörit siirtävät kyynärpäätä sentin tai vaihtavat hartioiden kankaan. Viisi wattia on jo kunnon saalis. Tällaisista murusista tallit tilaavat erikoissukkia, muotoilevat kypärät uusiksi ja käyttävät paljon rahaa pyöriin.

Lambrechtin kuoleman jälkeen Celis kääntyi Sam Ratajczakin puoleen. Tämä johti tutkimus- ja kehitystyötä belgialaisessa varustevalmistaja Bioracerissa ja oli rakentanut yhtiölle tuulitunnelin. Bioracer valmistaa kilpa-asuja, myös ammattilaistalleille. Vuosina 2020–2021 Ratajczak ja teollisen muotoilun harjoittelija Stijn Vanvolsem työstivät ideasta konseptin : tavallisten kilpahousujen olkaimiin piilotettu ilmatyyny, joka kaatumisessa suojaisi niskaa, rintaa, selkää ja lonkkia.

Konsepti toimi. Asiakkaat eivät vain ilmaantuneet. Vielä vuonna 2024 Ratajczak, joka johti tuolloin omaa suunnittelutoimistoaan, kutsui ideaa mahdolliseksi käänteentekeväksi hetkeksi ajajien turvallisuudelle ja myönsi, että tallit olivat osoittaneet vain vähän kiinnostusta.

Kypärä, jonka kuolema pakotti läpi

Pelotonin viileys on helppo selittää. Ammattipyöräily torjui vuosikymmeniä kaiken suojan, joka maksoi mukavuutta tai nopeutta.

Vuonna 1991 kansainvälinen pyöräilyliitto UCI yritti tehdä kypärästä pakollisen. Ajajat ryhtyivät lakkoon, ja sääntö vedettiin takaisin. Se palasi vasta vuonna 2003, kun kazakstanilaisajaja Andrei Kivilev kaatui Pariisi–Nizza-kilpailussa ilman kypärää ja kuoli seuraavana päivänä. UCI julisti kypärän pakolliseksi , mutta sekin oli kompromissi: säännön ensimmäinen versio salli kypärän riisumisen viimeisillä yli viiden kilometrin nousuilla. Porsaanreikä suljettiin myöhemmin.

Suojavaatteiden tie oli samanlainen. Bioracer kertoi pystyvänsä valmistamaan kilpa-asun, joka pehmentää yleisimpiä kaatumisvammoja. Ajajat, kuten road.cc kertoi , pitivät parempana tuttua mukavuutta ja nopeutta.

Opetuksen ymmärtäisi mikä tahansa myyjä: pelotonissa turvallisuus käy kaupaksi vain, jos se ei maksa mitään sekunneissa. Juuri näin Celis yritti myydä ilmatyynyään.

Puoli kiloa, joka lupasi aikoinaan nopeutta

Maaliskuussa 2024, kun järjestelmä oli vielä prototyyppi, Celis kertoi belgialaiselle yleisradioyhtiö Sporzalle , että ilmatyyny lisää painoa 500–600 grammaa eli suunnilleen yhden täyden juomapullon verran. Ammattilaiset olivat toistaiseksi kieltäytyneet siitä mukavuuden ja painon vuoksi, joten Celis veti aerodynamiikkaguru-kortin. Järjestelmää käyttävästä ajajasta tulee hänen mukaansa ”pisaranmuotoisempi”, ja tasaisella radalla 50 km/h vauhdissa ero oli 5–15 wattia. ”Painonlisäys on silloin merkityksetön”, hän sanoi.

Pelotonin korvaan se kuulosti houkuttelevalta: suoja ja nopeus samassa paketissa. Nyt yhtiö puhuu varovaisemmin. TIME-listan ympärillä julkaistuissa materiaaleissa kehittäjät lupaavat jotain muuta: ilmatyyny ei vaikuta aerodynamiikkaan ja on paidan alla lähes näkymätön. Wattien säästöstä ei enää puhuta, eikä kumpaakaan väitettä ole mitattu riippumattomasti. Mukana on toinenkin varaus: vuoristosolassa puoli kiloa painaa puoli kiloa, vaikka ilma virtaisi sen ympäri kuinka sulavasti.

Itse laite näyttää vaatimattomalta. Selän pieni tasku sisältää elektroniikan ja CO₂-patruunan, ja ohuet termoplastisesta polyuretaanista tehdyt letkut kulkevat housujen olkaimissa.

Järjestelmä ei suojaa päätä eikä olkapäitä, ja se on tarkoituksellista. Ratajczak on selittänyt, että kaatumisen jälkeen ajajan täytyy pystyä nousemaan takaisin pyörän selkään ja ajamaan kilpailu loppuun. Siksi noin kymmenen sekuntia laukeamisen jälkeen ilmatyyny alkaa tyhjentyä itsestään ja painuu takaisin olkaimiin. Uudelleenkäyttöä varten vaihdetaan patruuna ja sen sytytin, noin 35 euroa . Autossa ilmatyyny sen sijaan vaihdetaan kokonaisena yksikkönä.

Mitä muiden kaatumiset opettavat

Ilmatyynyn vaikein osa ei ole kangas eikä kaasu. Vaikeinta on päättää, milloin laukaista.

Ajaja heittää pyörän maaliviivalla, pikamatkaaja keinuttaa konetta puolelta toiselle, kaupunkipyöräilijä hyppää reunakiven yli. Mikään näistä ei ole kaatuminen, mutta anturille ne kaikki ovat rajuja liikkeitä. Väärä laukeaminen kesken pikataistelun on itsessään vaarallinen, ja ilmatyyny, joka ei laukea, on pahempi kuin ei mitään, koska se luo väärää turvallisuudentunnetta. Sporza kuvaa kynnyslogiikan näin: ajaja, joka vain liukuu asfaltilla, ei laukaise sitä, mutta jos hänet sitten heitetään vaarakaiteen yli, se laukeaa.

Aerobagin algoritmi rakennettiin muiden onnettomuuksien varaan. Belgialainen uutistoimisto Belga ylläpitää laajaa arkistoa kilpailujen kaatumisista, ja kehittäjät ajoivat nuo kuvat tekoälymallin läpi. Malli rekonstruoi kehon liikkeen näkyvistä nivelistä, kuten hartioista, lonkista ja kyynärpäistä, ja näitä lentoratoja käytettiin laukaisukynnyksen säätämiseen. Yksinkertaisesti sanottuna järjestelmä oppi kaatumisista, joita kukaan ei koskaan järjestäisi koetta varten.

Ruotsalainen Hövding tietää, mitä virheestä joutuu maksamaan. Sen kaupunkipyöräilijöille tarkoitettu ilmatyynykaulus täyttyi pään ympärille, ja sitä myytiin kypärän korvikkeena. Marraskuussa 2023 Ruotsin kuluttajavirasto keskeytti Hövding 3:n myynnin vian vuoksi, joka saattoi estää kauluksen laukeamisen kaatumisessa. Yhtiö haki konkurssiin 21. joulukuuta 2023 . Tuomioistuin oli siihen mennessä keskeyttänyt kiellon, mutta hallitus päätti, ettei yhtiötä voi pelastaa kuukauden myyntitauon jälkeen. Ilmatyynyä arvioidaan sen yhden kerran mukaan, kun se ei aukea.

Aerobag on menossa samoille markkinoille. Kaupunkiajajille se suunnitteli Aerobeltin, vyön, johon sama moduuli mahtuu ja jota voi käyttää arkivaatteiden päällä. Mikroliikkuvuuteen sijoittava rahasto Fundracer osti yhtiöstä vähemmistöosuuden . Järjestelmä ei ole vielä myynnissä. Aerobagin perustaja Quinton Van Loggerenberg arvioi sen hinnaksi 700–850 euroa , eli enemmän kuin hyvä kypärä ja vähemmän kuin monet kilpapyöräsarjat.

Toistaiseksi Hövding-opetus on teoreettinen. Järjestelmää on kolariajettu 3D-tulostetuilla ajajahahmoilla , ja seuraaviksi vaiheiksi mainitaan ihmisten putoamiset pehmeille alustoille sekä törmäyskoenuket. Julkaistua tietoa siitä, kuinka paljon se vähentää vammoja todellisissa onnettomuuksissa, ei vielä ole.

Kaatumisen opettelua uudelleen

Sanoissa kiinnostus syntyi jo vuonna 2024. Celis kertoi Sporzalle, että brittitalli Ineos Grenadiers halusi ottaa ilmatyynyn käyttöön, varsinkin Egan Bernalin kamalan kolarin jälkeen, kun Tour de Francen voittaja ajoi tammikuussa 2022 pysäköityyn linja-autoon harjoituslenkillä.

Teoissa järjestelmän otti ensimmäisenä käyttöön hollantilainen Picnic PostNL. Hankkeen takana on entinen ammattilainen Piet Rooijakkers. Talli oli jo hoitanut tienpinnan aiheuttamat hiertymät hankauksenkestävillä vaatteilla, ja hän nimesi seuraavaksi kohteeksi murtuneet kylkiluut, lantiot ja solisluut. Idea tuli Instagram-videosta, jossa esiteltiin moottoripyöräilijän ilmatyynyä, ja se johdatti Rooijakkersin Celisin luo. Hän pitää odotuksensa realistisina . Ilmatyyny pelastaa solisluun vain, jos ajaja todella luottaa siihen ja pitää kätensä kehon lähellä, kun useimmat ajajat heittävät kätensä eteen kaatuessaan. Ajajien täytyy näköjään opetella kaatumaan kokonaan uudelleen. Vuonna 2026 Picnic PostNL ja Visma–Lease a Bike saivat järjestelmät harjoituskäyttöön, ja italialainen varustevalmistaja Nalini sijoitti hankkeeseen suunnitelmanaan ensimmäiset Aerobag-sertifioidut pyöräilyhousut.

Celis ei ole tässä kisassa yksin. Keväällä 2026 Decathlonin pyöräilymerkki Van Rysel esitteli kilpa-asun, johon on rakennettu ilmatyyny: asu ilmatyynyineen painaa noin 700 grammaa, ja valmistajan mukaan ilmatyyny aukeaa 60 millisekunnissa, lähes kaksi kertaa nopeammin kuin Aerobagin. ”Pyöräilyssä piti valita suorituskyvyn ja turvallisuuden välillä”, Van Rysel sanoi .

Kilpailuissa ilmatyynyä ei vielä näe. Alkuvuodesta 2026 UCI alkoi koota valmistajia ja laboratorioita kirjoittamaan standardeja tällaisille järjestelmille, ja ennen kuin ne ovat olemassa, kukaan ei voi lähteä kilpailuun sellainen yllään. Celis toivoo näkevänsä sen kilpailuissa vuonna 2027.

Kypärä tuli ammattipyöräilyyn lakon ja kaksitoista vuotta myöhemmin sattuneen kuoleman kautta. Celisin ilmatyyny ei tarvitse uutta tragediaa. Se tarvitsee ajajan, joka kaatuessaan luottaa siihen enemmän kuin omiin käsiinsä.