// Sisältö
Lokakuun 30. päivänä 2026 Googlen satelliitti kulki Huippuvuorten (Norja) yläpuolella, kun maa-asemalle tipahti lyhyt runo. Insinöörit olivat pyytäneet aluksella olevaa kielimallia kirjoittamaan haikun avaruudessa olemisesta. Se vastasi: “Blue marble below / Data streams in silent grace / Starlight feeds my core.” Perään tuli vielä kimalletunnus.
Hanketta johtava Travis Beals kertoi tämän olevan ensimmäinen kerta, kun Googlen oma datakeskussiru tuotti tekoälyn vastauksen kiertoradalla. Satelliitti on prototyyppi Project Suncatcherista, Googlen suunnitelmasta viedä datakeskuksia avaruuteen.
Runon kirjoitti yksi neljästä sirusta, ja satelliitin virta riittää sen käyttämiseen vain noin 20 minuuttia kerrallaan. Googlen omien laskelmien mukaan tällaiset satelliitit korvaavat maanpäälliset datakeskukset vasta, jos Starship laukaistaan kymmenen vuoden ajan joka toinen päivä.
Neljä sirua ja yksi kilowatti
Satelliitin rakensi Planet, ja SpaceXin Transporter-18-yhteiskyytitehtävä vei sen kiertoradalle 1. lokakuuta. Sisällä on neljä TPU:ta eli tensoriprosessoriyksikköä, sirua, joita Google suunnittelee tekoälyn ajamiseen omissa datakeskuksissaan. Aluksella toimiva malli on Gemma 4, Google DeepMindin avoin malli.
Virtabudjetti on vaatimaton. Aurinkopaneelit tuottavat enintään kilowatin, vähemmän kuin tavallinen vedenkeitin vetää. Siksi TechCrunchin mukaan neljästä TPU:sta vain yksi voi toimia kerrallaan, noin 20 minuuttia.
Myös sanaan “ensimmäinen” kuuluu alaviite. Google kutsuu tätä ensimmäiseksi tekoälyn vastaukseksi datakeskusluokan TPU:lta kiertoradalla, ja muotoilu on huolellinen. Gemma itse oli jo käynyt avaruudessa. Vuoden 2025 lopulla startup-yritys Starcloud laukaisi satelliitin, jossa oli Nvidian H100-grafiikkasiru, koulutti kiertoradalla pienen mallin Shakespearen näytelmillä ja ajoi Gemman aiempaa versiota. Sen ensimmäinen viesti Maahan alkoi sanoilla “Greetings, earthlings.” Uutta tässä on Googlen oma siru, se, jonka varaan koko järjestelmä halutaan rakentaa.
Miksi palvelin raahataan avaruuteen
Tekoäly syö joka vuosi enemmän sähköä, ja datakeskusten rakentaminen maan päällä vaikeutuu jatkuvasti. Toukokuussa 2026 Heatmap Newsin kysely, jota siteerasi CNBC, osoitti, että seitsemän amerikkalaista kymmenestä vastustaisi datakeskusta kotinsa lähellä, kun vuotta aiemmin heitä oli neljä kymmenestä. Paikallishallinnot ehdottavat moratorioita. Asukkaat kiistelevät vedestä ja maasta.
Avaruudessa ei ole naapureita, eikä aurinko juuri koskaan laske. Hankkeen vuoden 2025 hahmotelmassa Google toteaa, että oikealla kiertoradalla aurinkopaneeli voi tuottaa jopa kahdeksan kertaa enemmän energiaa kuin Maassa. Kyseinen kiertorata, aamu-ilta-auringonsynkroninen rata, kulkee päivän ja yön rajalla, joten satelliitti joutuu Maan varjoon harvoin.
Suunnitelmassa ei ole yksi satelliitti. Google hahmottelee 81 avaruusaluksen parvea noin 650 km:n korkeudessa. Koko pilvi on halkaisijaltaan noin kaksi kilometriä, ja viereiset satelliitit lentävät 100–200 metrin päässä toisistaan, suunnilleen naapurikatujen talojen välisen etäisyyden verran. Kukin kantaisi kymmeniä siruja, jotka olisi yhdistetty lasereilla, jolloin parvi laskisi kuin yksi iso kone. Toistaiseksi prototyyppi lentää yksin. Google aikoo laukaista kaksi laserilla yhdistettyä avaruusalusta vuonna 2027.
Virhe, jota kukaan ei huomaa
Säteily on elektroniikan pahin vihollinen kiertoradalla. Varautunut hiukkanen voi läpäistä sirun ja muuttaa muistissa nollan ykköseksi. Se kuulostaa harmittomalta, mutta neuroverkon sisällä se voi hiljaa pilata vastauksen.
Ennen laukaisua Google vei Trillium-sukupolven TPU:nsa Kalifornian yliopiston Davisin kampuksen hiukkaskiihdyttimeen ja ampui niihin protonisäteen. Turvamarginaali osoittautui leveäksi. Herkin osa, nopea HBM-muisti, alkoi oireilla vasta lähes kolminkertaisella annoksella siihen verrattuna, jonka suojattu siru saisi viidessä vuodessa kiertoradalla. Yksi siru sai 20-kertaisen viiden vuoden annoksen (15 krad vastaan 750 rad) eikä silti pettänyt kokonaan.
Sitten insinöörit tajusivat, että testisirujen ympärillä oli enemmän metallia kuin kiertoradalla olisi, ja toistivat testin. Logiikkavirheet lisääntyivät hieman. Kyselyihin vastaavan mallin kannalta Beals pitää virhetiheyttä hyvin matalana: noin yksi virhe miljoonaa operaatiota kohti. Valtavassa koulutusajossa, jossa tuhannet sirut työskentelevät kuukausia, se on hänen mukaansa jo ongelma: vioittunut bitti voi päätyä itse malliin eikä vain yhteen vastaukseen. “We’ve done testing on the ground, but you know, there’s no test that’s completely as good as the real thing”, Beals sanoi. Satelliitti on siellä ylhäällä olemassa juuri sitä oikeaa koetta varten.
1 800 laukaisua
Avaruusdatakeskuksen vaikein osa ei ole siru. Se on rahtaus, ja Google laski sen itse. Jos laukaisun hinta laskee 200 dollariin kilolta 2030-luvun puoliväliin mennessä, se arvioi kiertoradalla olevan datakeskuksen maksavan kilowattia kohti suunnilleen saman kuin samanlaisen datakeskuksen sähkölasku Maassa.
Lokakuun 2026 alussa Google julkaisi analyysistä vertaisarvioidun version, joka ilmestyy Joule-lehdessä. Siinä kerrotaan, mitä tuo hinta vaatisi. Tekijät lähtivät siitä, kuinka nopeasti laukaisukustannukset ovat laskeneet ensimmäisen Falcon 1:n jälkeen: noin 20 prosenttia vuodessa. Raketit halpenevat, mitä enemmän ne lentävät, kuten kaikki massatuotettu, joten halpa kilo on ansaittava lennoilla. Jotta Starship kulkisi Falcon 9:n tietä, sen pitäisi nostaa kiertoradalle 370 000 tonnia. Kun yhdellä lennolla nousee 200 tonnia, se tarkoittaa noin 1 800 lentoa kymmenessä vuodessa eli noin 180:tä vuodessa.
SpaceXillä, yrityksellä, jonka odotetaan kuljettavan nämä datakeskukset ylös, on omat epäilynsä. Tammikuussa 2026 Elon Musk sanoi kiertoradan datakeskuksia “no brainer”-ratkaisuksi. Silti listautumisasiakirjassaan SpaceX varoitti sijoittajia, että sen kiertoradan tekoälylaskennan suunnitelmat “may not achieve commercial viability”. Varovainen kieli on tällaisissa asiakirjoissa tavallista, mutta riippuvuus sanotaan ääneen: suunnitelma toimii vain, jos Starship lentää suurella mittakaavalla. Beals itse ei lupaa mitään nopeaa vaan kutsuu Suncatcheria “long-term moonshotiksi”.
Huippuvuorten yllä kirjoitettu haiku todisti, että yhteys ja siru toimivat. Loput riippuu raketista, jonka pitäisi lentää 180 kertaa vuodessa. Huhtikuun 2023 ensimmäisestä täysimittaisesta koelennostaan lähtien Starship ei ole koskaan lentänyt yli viittä kertaa vuodessa.
