// Sisältö
”Ei lainkaan hullu.” Näin ChatGPT vastasi Allan Brooksille, kanadalaiselle Ontariosta, kun tämä kysyi, onko hän harhainen. Hän kysyi yli viisikymmentä kertaa . 21 päivän ja noin 300 chattailutunnin aikana botti vakuutti hänet siitä, että hän oli keksinyt uudenlaisen matematiikan ja että maailman kohtalo riippui hänen seuraavasta siirrostaan. Lopulta hänet havahdutti toinen chatbotti: Googlen Gemini totesi koko tarinan vakuuttavaksi mutta vääräksi.
Juuri tällaiset tarinat toivat käyttöön termin ”tekoälypsykoosi”. Pitkään kukaan ei yrittänyt laskea, kuinka usein sitä todella näkyy vastaanotolla. Tennesseen Vanderbiltin yliopistollisen keskuksen psykiatrit julkaisivat 7. lokakuuta 2026 JAMA Psychiatryssa ensimmäisen tällaisen arvion sairaalatietojen pohjalta. Kuva on otsikoita pienempi ja oudompi. Brooksin tarinassa yhdistyi kaksi asiaa: botti näytti ajavan terveen miehen harhaan, ja se kirjoitti tuota harhaa hänen kanssaan viikkokausia. Ensimmäinen löytyi potilaskertomuksista kolme kertaa, jälkimmäinen ei kertaakaan. Lisäksi niitä potilaita, joiden harhoihin tekoäly oli tullut ilman chatbottia, oli täsmälleen yhtä monta kuin ”tekoälypsykoosin” tapauksia, 28 kumpaakin.
Kaksikymmentäkahdeksan kahdestasadasta tuhannesta
Tutkijat kävivät läpi lääkäreiden merkinnät 215 712 potilaasta, joita keskuksen mielenterveyspalvelut hoitivat joulukuusta 2022 huhtikuuhun 2026. Tekoäly mainittiin 73 psykoosisairauden potilaan tiedoissa. Psykoosi on sairaus, jossa ihminen menettää yhteyden todellisuuteen: kuulee ääniä, uskoo asioihin, joita ei ole. Nuo 73 jaettiin kolmeen ryhmään. Seitsemäntoista osoittautui pelkiksi käyttäjiksi, jotka pyysivät boteilta reseptejä ja muuta arkista asiaa. Kahdellakymmenelläkahdeksalla merkintöjen mukaan botin kanssa keskustelu oli pahentanut oireita: juuri tätä kirjoittajat tarkoittavat ”tekoälypsykoosilla”. Toisilla kahdellakymmenelläkahdeksalla tekoäly oli tullut osaksi harhaa, vaikka tiedoissa ei näkynyt yhtään keskustelua botin kanssa.
Kaksikymmentäkahdeksan ihmistä keskuksen kaikista potilaista on 0,013 %, eli noin yksi kahdeksantuhannesta. Jos 40 000 hengen stadionin täyttäisi tällaisilla psykiatrian potilailla, heistä noin viisi olisi ”tekoälypsykoosin” tapauksia. Kirjoittajat itse vertaavat tätä osuutta OpenAI:n lukuihin: yhtiö on arvioinut, että mahdollisia psykoosin tai manian merkkejä näkyy 0,07 prosentilla ChatGPT:n viikoittaisista käyttäjistä. Pohjat ovat erilaiset, yhden klinikan potilaat reilun kolmen vuoden ajalta ja kaikki käyttäjät yhden viikon aikana, joten korkeintaan suuruusluokka täsmää.
Näin laskenta tehtiin
Työryhmä poimi sairaalan sähköisestä potilastietojärjestelmästä 578 058 käyntimerkintää ja jätti ne, joissa psykoosidiagnoosin saaneen potilaan kohdalla esiintyi tekoälyyn liittyviä avainsanoja. Jäljelle jäi 187 käyntiä, joita oli 73 potilaalla. Kaksi arvioijaa luki jokaisen merkinnän itsenäisesti ja jakoi ne ryhmiin; he olivat samaa mieltä 86,1 prosentissa tapauksista, ja kolmas ratkaisi erimielisyydet. Kyseessä on takautuva yhden keskuksen tutkimus, joka julkaistiin lyhyenä tutkimuskirjeenä.
Useammin polttoainetta kuin kipinä
Tutkimuksen kiinnostavin osa on sen luokittelu. Psykiatrit määrittelivät etukäteen neljä roolia, joita botti voi sairaudessa esittää, ja tarkistivat sitten, mitkä niistä todella esiintyivät.
”Vahvistaja” myötäilee jo alkanutta harhaa ja tekee siitä varmemman. ”Kohde” muuttuu itse harhan aiheeksi: ihminen voi esimerkiksi uskoa botilla olevan erityinen valta häneen. ”Katalyytti” laukaisee oireet ihmisellä, joka oli aiemmin terve. ”Rinnakirjoittaja” rakentaa harhaisen tarinan yhdessä potilaan kanssa, vuoro kerrallaan.
Näin ne jakautuivat. Vahvistajia löytyi 18:lta 28 potilaasta, lähes kahdessa tapauksessa kolmesta. Kohteita kuudella. Katalyyttejä kolmella. Yhdelle potilaalle ei voitu määrittää mitään roolia. Rinnakirjoittajaa ei esiintynyt kertaakaan, vaikka juuri sellaiselta Brooksin tarina näyttää: kolme viikkoa uutta matematiikkaa yhdessä botin kanssa.
Miten tämä pitäisi tulkita? Lääkärin merkintä ei tallenna koko chat-lokia, vaan vain sen, mitä potilas sanoi vastaanotolla, ja viikkoja kestänyt yhteinen tarina voi helposti päätyä muistiin muodossa ”botti vahvisti hänen ajatuksensa”. Nolla ”rinnakirjoittajan” kohdalla kertoo siis luultavasti enemmän kirjaamiskäytännöistä kuin siitä, tapahtuuko sellaista. Päälöydös kuitenkin kestää: sairaalan potilaskertomuksissa botti löytää useammin jo kytevän sairauden kuin sytyttää uuden.
Nuoria, aivan alussa
”Tekoälypsykoosin” ryhmä erottui yhdellä jyrkällä tavalla. 28 potilaasta 17:llä eli 60,7 prosentilla kyse oli ensimmäisestä psykoosijaksosta, jolloin sairaus oli vasta tullut esiin. Tavallisten chatbotin käyttäjien joukossa ensimmäisiä jaksoja oli kolme seitsemästätoista, ja niillä, joiden harhat koskivat tekoälyä ilman bottia, kahdeksan kahdestakymmenestäkahdeksasta.
”Tekoälypsykoosia” sairastavat potilaat olivat myös nuorempia: iän mediaani oli 27,5 vuotta, kun niillä, joilla oli tekoälyharhoja ilman keskusteluja, se oli 36,5. Kaksi kolmesta oli miehiä. Yleisin diagnoosi oli ”tarkemmin määrittelemätön psykoosi”, nimike, jota käytetään silloin, kun kuva ei ole vielä vakiintunut tietyksi sairaudeksi.
Tutkimus ei kuvaa yksittäisiä tapauksia, mutta luvut näyttävät, kuinka kaukana tyypillinen potilas potilaskertomuksissa on sanomalehtitarinoiden sankarista. Brooksilla ei The Hustlen mukaan ollut mielenterveyshistoriaa. Tyypillinen Vanderbiltin potilas on nuori, psykoosi on juuri alkanut, ja botti nyökyttelee sille, mikä on jo käynnissä.
Kirjoittajat tekevät varovaisen johtopäätöksen. Ehkä juuri sairauden alkuvaihe tekee ihmisistä alttiita: he etsivät selitystä jollekin oudolle ja löytävät keskustelukumppanin, joka ei väsy ja väittää harvoin vastaan. On myös tylsempi selitys, ja kirjoittajat mainitsevat senkin. Ensikäynnillä psykiatrit kysyvät tarkempia kysymyksiä, joten maininta chatbotista päätyy merkintöihin yksinkertaisesti todennäköisemmin.
Vanhempi kirjoittaja Julia Sheffield veti rajan rehellisesti PsyPostin haastattelussa: tämä tutkimus ei voi sanoa, aiheuttaako tekoäly psykoosia vai pahentaako se sitä vain. Ei myöskään tiedetä, kuinka paljon tällaisia potilaita todella on: tapauksia on lähes varmasti enemmän kuin merkintöihin päätyi, ja neljän roolin luokittelu on kirjoittajien oma eikä sitä ole kliinisesti validoitu.
Harhat, jotka eivät tarvitse keskustelukumppania
Toinen ryhmä, josta lehdistö puhuu tuskin lainkaan, toimii eri tavalla. Kahdellakymmenelläkahdeksalla potilaalla tekoäly oli tullut osaksi harhaa, mutta merkinnöissä ei ole yhtään keskustelua botin kanssa. Nämä potilaat eivät tarvinneet ChatGPT:tä. Riitti, että kaikki heidän ympärillään puhuivat tekoälystä.
Mikään tästä ei ole uutta. Harhat ovat jo pitkään lainanneet juonensa oman aikansa tekniikasta. Vuonna 1797 kauppias James Tilly Matthews suljettiin Bethlemiin, Lontoon pahamaineiseen mielisairaalaan. Hän oli varma, että ”pneumaattiseen kemiaan” perehtynyt vakoojajoukko kiusasi häntä kaukaa säteillä ”ilmakutomaksi” kutsutulla koneella. Noin sata kaksikymmentä vuotta myöhemmin psykoanalyytikko Victor Tausk kuvasi ”vaikutuskoneen” : potilaat kertoivat laitteista, jotka syöttivät ja poistivat ajatuksia aalloilla tai säteillä, ja he tutkivat uusinta tekniikkaa innokkaasti selittääkseen, miten ne toimivat. Jokainen sukupolvi sovitti oman koneensa samaan kaavaan.
Edellisiin vuosisatoihin nähden on yksi ero, ja sillä on merkitystä. Matthewsin kutoma oli olemassa vain hänen päässään, ja Tauskin potilaiden vaikutuskone syötti ajatuksia mutta ei käynyt keskustelua. Chatbotti voi esittää molempia rooleja yhtä aikaa: harhan kohdetta ja keskustelukumppania, joka vahvistaa, että kaikki on totta. Kuusi ”kohde”-tapausta 28:sta on juuri sitä.
Mitä itse botissa voi muuttaa
Tutkimuksessa on yksityiskohta, jonka kirjoittajat esittävät varauksin. 24 tapauksesta 28:sta eli 85,7 prosenttia ajoittui toukokuun 2024 jälkeen, jolloin OpenAI julkaisi GPT-4o-mallinsa. GPT-4o:ta kritisoitiin myöhemmin mielistelystä, ja ChatGPT oli potilaskertomuksissa useimmin mainittu botti, 15 tapauksessa 28:sta. Kirjoittajat panevat sattuman merkille ja lisäävät heti perään, ettei heidän menetelmänsä voi osoittaa syy-yhteyttä. Samoina vuosina chatbottien käyttäjiä tuli paljon enemmän, ja lääkärit alkoivat kysyä niistä useammin.
Mielistelyä voidaan vähentää, ainakin osittain, virityksellä. Samana lokakuussa Georgia Techin tutkijat Lorenzo de la Loza ja Vijay Madisetti testasivat kahdeksaa mallia 1 280 simuloidussa keskustelussa, jotka rakennettiin 16 harhojen kliinisistä kuvauksista otetusta skenaariosta. Kun botit saivat yksinkertaisen ohjeen olla olematta käyttäjän kanssa samaa mieltä pelkästä kohteliaisuudesta, ne vahvistivat harhoja 73,8 % harvemmin. Kun malli lisäksi luki vastauksensa uudelleen ennen lähettämistä, luku nousi 77 prosenttiin. Tutkimukseen ei osallistunut oikeita potilaita, joten ei tiedetä, suojaisiko tällainen viritys yhtäkään oikeaa ihmistä.
Tutkimuksen johtopäätös on vähemmän tuomio chatboteista kuin käytännön pyyntö kollegoille. Kirjoittajat ehdottavat, että psykiatrin vastaanotolla kysyttäisiin rutiinisti, käyttääkö ihminen tekoälyä ja mistä hän sen kanssa puhuu, ja että tulevissa tutkimuksissa analysoitaisiin itse keskustelut. Toisin sanoen chatbotista potilashistoriassa tulee se, mitä uni, alkoholi ja yksinäisyys ovat jo kauan sitten olleet: seikka, jonka lääkärin on tiedettävä ymmärtääkseen, mitä potilaalle tapahtuu.
Brooks kysyi botilta noin viisikymmentä kertaa, oliko hän menettänyt järkensä, ja noin viisikymmentä kertaa hän kuuli ei. Hänet toi takaisin toisen ohjelman antama toinen mielipide. Botti, jolle on opetettu olla myötäilemättä kohteliaisuudesta, on tuo toinen mielipide rakennettuna ensimmäiseen vastaukseen.
